Kaali

Taitoa vaiko pelkkää itsepäisyyttä?

Kun kaalinviljelyn perusmenetelmät ovat hallinnassa, viljelijällä on edessään valtava valikoima lajikkeita ja mittavat mahdollisuudet. Kaali ei ole pelkästään hyvää ja terveellistä, vaan se tuo myös vehreyttä ja rehevyyttä keittiöpuutarhaan. Monta kertaa olen harmitellut pureskeltuja lehtiä, kun kuitukangas ei ole ollut kunnolla paikoillaan, mutta jatkanut itsepäisesti kaalin viljelyä vuodesta toiseen. Luovuttaakaan ei voi, sillä myöhään syksyllä on ihanaa kuljeskella keittiöpuutarhassa ja kerätä kiharaista lehtikaalia tai poimia reilunkokoinen kaalinpää kaalilaatikkoa varten.

Eri kaalilajeilla on hieman erilaiset vaatimukset kasvupaikan ja huolenpidon suhteen, ja aloittelijalle parhaita lajikkeita ovatkin lehtikaali, suippokaali ja palmukaali. Ne kasvavat nopeasti kevyemmässäkin maassa, eivätkä tarvitse aivan niin paljon ravinteita kuin muut kaalilajikkeet. Valkokaali, punakaali, kurttukaali, kukkakaali, parsakaali ja ruusukaali tarvitsevat viihtyäkseen hyvin lannoitetun savimaan, johon voi pitkin kasvukautta lisätä typpeä kananlannan muodossa. Maan voi myös peittää ruohosilpulla, sillä siitäkin irtoaa typpeä ja samalla kaalin herkät juuret pysyvät kosteina. Ruohosilppu estää samalla rikkaruohojen ilmaantumista kaalin kasvua häiritsemään.

Kaikki rakastavat kaalia! Kirpat, kaaliperhoset, isokaalikärpäset, etanat ja möhöjuuri-niminen sienitauti uhkaavat kaalin viljelyä. Tuhoeläimet voi pitää loitolla kasvuharson avulla, mutta rikkaruohojen kitkeminen ja lannoittaminen pitää tehdä nopeasti, jotta nämä kutsumattomat vieraat eivät pääse sillä välin kaaliin käsiksi. Etanat voivat olla varsinainen maanvaiva, erityisesti nuorille kaalintaimille, mutta samettikukan istuttaminen kaalimaan ympärille auttaa usein pitämään etanat poissa kaalin kimpusta. Tarkista viljelmä päivittäin ja poimi etanat pois kasvuharson alta. Myös kirppoja vastaan voi olla vaikeaa taistella, mutta esikasvattamalla kaalintaimia ne saavat riittävästi etumatkaa suhteessa kirppoihin. Möhöjuuri puolestaan on helposti tarttuva sienitauti, joka aiheuttaa kasvaimia kaalin juuriin ja heikentää kasvua. Sieni-itiöt voivat säilyä maassa jopa 17 vuoden ajan. Möhöjuuren torjumiseksi maata pitää vuoroviljellä ja kaalia saa istuttaa samaan maahan vain joka neljäs vuosi.

Sadonkorjuu

Suippokaali ja parsakaali ovat nopeakasvuisia lajikkeita. Ne voi korjata talteen jo kesällä, kun taas muut kaalilajikkeet tarvitsevat yleensä pidemmän ajan kasvaakseen. Syksyllä ennen hallan tuloa kerätään muut kaalilajikkeet, lukuun ottamatta ruusukaalia ja lehtikaalia, jotka kestävät maassa talven yli. Varma merkki siitä, että on aika kerätä sato talteen, on kaalinpäiden rakoileminen. Silloin ne näyttävät suunnilleen samalta kuin ylikasvaneet salaatinpäät, ja sadonkorjuu on tehtävä heti. Parsakaalin ja ruusukaalin kohdalla on vain tarkkailtava, etteivät kukat avaudu, sillä näitä lajikkeita viljeltäessä tavoitteena on saada talteen nuppuja. Kerää, ryöppää ja pakasta, ellet ehdi syödä kaikkea kerralla.

Varastointi

Kaalia voi varastoida talven yli monin eri tavoin. Lehtikaalia ja ruusukaalia voidaan pitää kasvupaikallaan koko talven, kun taas muut kaalilajikkeet on korjatava talteen, jotta ne säilyvät.

Talvikaaliksi kutsuttua valkokaalia voidaan säilyttää maakellarissa tai jääkaapissa muutamien kuukausien ajan. Irrota irtonaiset lehdet ja aseta kaalinpäät hyllyille. Maakellarissa on kuitenkin tärkeää torjua tuhoeläimiä, kuten rottia ja hiiriä, sillä tilaisuuden saadessaan ne syövät kaalia mielellään.

Itselläni on tapana tehdä valmiita wokkisekoituksia kaalista, porkkanasta, sipulista, purjosta, paprikasta, retiisistä, kyssäkaalista ja muista ylijäämääräisistä vihanneksista. Teen niistä suikaleita, jotka sitten ryöppään nopeasti kiehuvassa vedessä ja pakastan sopivina annoksina.

Valkokaalista voi tehdä myös hapankaalia. Hapankaali sopii mainosti makkaran tai talven mehevien pataruokien seuraksi.

Hapankaali

Ainekset:

Noin kilo valkokaalia
1–2 omenaa
1–2 keltasipulia
¾ rkl suolaa
1 ½–2 dl heraa

Tee näin: Hapankaali

1. Valmista hera valuttamalla yön aikana litra bifidus-viiliä kahvinsuodattimen läpi. Suodattimeen jäänyt massa voidaan käyttää esimerkiksi rahkaan tai tuorejuustoon.

2. Leikkaa kasvikset suikaleiksi ja raasta omenat karkeaksi raasteeksi.

3. Asettele kaalit, sipulit, omenat ja suola muovi- tai posliiniastiaan (ruostumaton teräs vahingoittuu helposti happojen ja suolan vaikutuksesta ja voi alkaa ruostua).

4. Painele kasvikset tiiviisti astian pohjalle ja kaada hera niiden päälle.

5. Paina kaalin päälle lautanen, joka toimii kantena. Aseta sitten lautasen päälle paino, esim. mortteli tai vedellä täytetty kulho, jotta kasvikset ovat astiassa tiiviisti. Tarkista joidenkin tuntien kuluttua, että kaali on mehustunut ja liemi noussut lautasen päälle. Ellei näin ole tapahtunut, lisää ohut kerros suolavettä (yksi maustemitta suolaa desilitraa vettä kohti).

6. Anna astian seistä huoneenlämmössä, noin 20 asteessa, 5–7 päivän ajan. Siirrä se sitten viileämpään, noin 16–18 asteeseen, 1–2 viikon ajaksi.

7. Annostele kaali puhtaisiin lasipurkkeihin ja laita kansi kiinni. Säilytä jääkaapissa tai viileässä kellarissa. Noin neljän viikon kuluttua kaali on saanut täyden arominsa, ja kun sitä säilytetään viileässä, se säilyy 4–6 kuukauden ajan.