Kylväminen suoraan ulos

Tulisipa jo kesä

Murustelen maata sormieni välissä. Linnut laulavat puutarhaa reunustavissa syreenipuissa. Kuljen mietteissäni. Olisiko jo aika? Onko kevät tosiaan jo tullut? Vai sataako kuitenkin lunta ja rakeita, kun kylvö on tehty ja ensimmäiset lehdet pilkistävät maasta? Joka vuosi mietin samaa. Mistä sen oikein tietää, milloin on kylvämisen aika?

Vastaus ei ole aivan yksinkertainen. Kevään tulosta ei ole takuita, vaan on edettävä varoen ja hankittava kuitukangasta siltä varalta, että ajatukset olivat (jälleen) turhan optimistisia. Tietysti kylvön voi aina tehdä uudelleenkin. Joissakin siemenpusseissa sanotaan, että siemenet voi kylvää, kun ”maa on valmis”. Tämä tarkoittaa sitä, että routa on lähtenyt maasta ja maa on ehtinyt hieman kuivua. Maata pitää pystyä lapioimaan ilman, että se tarttuu lapioon.

Tee näin: Kylväminen suoraan ulos

1. Työ aloitetaan valmistelemalla maa. Kappaleissa Maan valmisteleminen kylvöä varten voi lukea tarkemmin siitä, kuinka maa puhdistetaan kivistä, roskista ja rikkaruohoista ja lannoitetaan parhaalla tavalla. Kyse on yksinkertaisesti siitä, kuinka siemenille annetaan parhaat edellytykset nousta maasta ja kasvaa.

2. Kylvörivit merkitään narun avulla ja siemenille tehdään sopivat vaot. Siemenpussiin on merkitty, kuinka syviä vakojen pitää olla ja kuinka lähellä toisiaan ne voivat sijaita.

3. Siemenet kylvetään, mutta ei liian tiheään, sillä se vaikeuttaa harventamista.

4. Siemenet peitetään mullalla ja maa kastellaan varovasti kastelukannun siivilän läpi.

5. Sitten vain odotellaan, että taimet alkavat nousta esiin. Kastele, jos maa on kuivaa, ja tee ensiharvennus, kun sirkkalehtiä seuraava lehtipari kasvaa näkyviin.