MISSING_TRANSLATION (TOPBAR.IMPERSONATE_ACT_AS)
Reconnect to nature
  • item.textNopea toimitus
  • item.textIlmaiset palautukset
  • item.textPerustettu vuonna 1933
Jälleenmyyjille

Esikasvatus

Anna Forslund • 09 July 2021

Esikasvatus - nyt se hauskanpito alkaa!

Talvi on pitkä, kylmä ja pimeä, mutta niin vain kevät alkaa antaa merkkejä itsestään. Siemenkuvasto saapuu postissa, ja uuden kasvukauden suunnitelmia voi alkaa hahmotella mielessään höyryävän teekupin ääressä. Pian kuvasto jo onkin hiirenkorvilla! Kasvatustapaa tai esikasvatuksen tarvetta ei niinkään tule ajatelleeksi, kun mielessä pyörivät värit ja maut, muodot ja lajikkeet...

Mutta entä sitten, kun siemenpussit on jo hankittu ja totuus hiljalleen paljastuu? Niin, osa siemenistä vaatii esikasvatusta, ja nuo pienet multapurkit puolestaan vaativat tilaa. Kuinka se tahtookin aina unohtua… Kaikki viljelyn harrastajat joutuvat kuitenkin järjestelemään kotiaan keväisin, sillä kasveille pitää löytyä tilaa etelänpuoleisilta ikkunoilta, vaikka se merkitsisikin television siirtämistä eteiseen. Tähän aikaan vuodesta suunnitelmat ovat suuria, aikaa on loputtomasti ja kasvituholaiset kaukana. Mikään ei voi mennä pieleen!

Hitaasti kiiruhtaen

Esikasvatusvaiheessa ei pidä hätäillä. Jos siemenet tulee kylväneeksi liian aikaisin, taimista tulee valonpuutteen takia pitkänhuiskeita ja honteloita. Silloin kasveilla on suuria vaikeuksia selvitä ulkona. Siemenpusseissa onkin mainittu suositukset kylvöajankohdalle. Pohjoisessa kylväminen on hyvä tehdä suositellun jakson loppupuolella. Etelämpänä siemenet voi kylvää aikaisemmin, mutta ei koskaan ennen suositellun jakson alkua. Itselläni kesti kymmenen vuotta oppia tämä, joten jos olet vasta aloittanut viljelyharrastuksen, sinäkin ehdit vielä...

Kuinka kaikki tapahtuu

Siementen esikasvatus voi lajista riippuen tapahtua monella eri tavalla. Onko taimet hankalaa erottaa toisistaan, jos ne ovat kasvaneet tiiviisti suuressa ruukussa tai kaukalossa? Pitääkö ne siirtää nopeasti ravinteikkaaseen maaperään? Tarvitsevatko ne lämpöä itääkseen? Muun muassa näihin kysymyksiin pitää osata vastata ennen siementen kylvämistä. Onneksi vastaukset löytyvät siemenpussista.

Valitse oikea tapa esikasvattaa siemenet

Hajakylväminen kylvölaatikkoon
Tomaatti, paprika ja chili kannattaa kylvää harvaan hienolla kylvömullalla täytettyyn kylvölaatikkoon, ennen kuin ne koulitaan suurempaan ruukkuun, jossa on lannoitettua maata. Koska nämä kasvit tarvitsevat lämpöä itääkseen, on hyvä käyttää lämpömattoa. Kun siemenet ovat itäneet, taimet siirretään viileään ja valoisaan paikkaan, ja mielellään vahvaan valaistukseen.

Kylväminen pieniin ruukkuihin
Hyvin pienet siemenet, kuten timjami, oregano, laventeli ja iisoppi, on tapana esikasvattaa pienissä ruukuissa. Silloin taimien erottelu vielä onnistuu, mutta siementen paikka on paremmin selvillä kuin hajakylvössä. Ruukut täytetään hienolla kylvömullalla. Pinnalle kannattaa kylvön jälkeen sirotella hieman vermikuliittia, sillä se pitää maaperän lämpimänä ja sitoo kosteutta. Itse asettelen ruukut pikkuruisiin, kannellisiin pienoiskasvihuoneisiin, jotta kylvöalusta säilyy kosteana. Ilmastoinnista pitää kuitenkin huolehtia, jotta kasvihuoneeseen ei muodostu hometta, ja kansi pitää poistaa kokonaan, kun siemenet ovat itäneet.

Kylväminen suurempiin ruukkuihin
Kurkulla, artisokalla, melonilla, kesäkurpitsalla ja kurpitsalla on herkät juuret, ja siksi niiden siirtäminen on vaativaa puuhaa. Itselläni onkin tapana laittaa hieman suuremman ruukun pohjalle ensiksi lannoitettua maata ja täyttää viimeinen kolmannes kylvömullalla. Näin taimet ehtivät kasvattaa kunnolliset juuret, ennen kuin niiden on totuttava uuteen multaan ja myöhemmin uuteen kasvupaikkaan, joko ulkona tai kasvihuoneessa..

Myös herneiden ja papujen juuret ovat herkkiä, mutta niiden esikasvattaminen onnistuu mainiosti esim. hienolla kylvömullalla täytetyissä Rootrainers®-ruukuissa. Erityisesti herneet pitävät syvistä ruukuista, ja siksi Rootrainers® on täydellinen valinta. Eikä haittaa ollenkaan, että Rootrainers®-ruukut vievät merkittävästi vähemmän tilaa kuin suuremmat ruukut! Tässä vaiheessa ikkunalaudat alkavat muutoinkin olla täynnä...

Kylväminen turvebriketteihin
Ruukuissa kasvatettavat mausteyrtit, kuten basilika, sopivat erinomaisesti kylvettäviksi turvebriketteihin. Kun taimet ovat niin suuria, että niiden juuret alkavat näkyä, on aika siirtää taimet suurempaan ruukkuun, jossa on lannoitettua maata. Tämä käykin näppärästi – briketti vain siirretään ja istutetaan uuteen ruukkuun, joko yksin tai useampi briketti kerralla.


TEKSTI/VILJELIJÄ: ANNA FORSLUND / KUVA: ANNA FORSLUND​