MISSING_TRANSLATION (TOPBAR.IMPERSONATE_ACT_AS)
Home / Mullat ja kasvualustat

Kuori- ja koristekatteet

Kuorikate on kätevä tapa saada piha ja puutarha siistin näköiseksi. Koristekate onkin hyvä olla hankittuna ennen istutustöihin ryhtymistä, mutta onko siitä siistin yleisilmeen lisäksi muuta hyötyä? Todellakin, sillä kate parantaa veden imeytymistä maahan ja edistää kosteustasapainoa estämällä sekä kosteuden haihtumista että maan liettymistä. Kuorikatteen alla kastemadot ja muut hyötyeliöt saavat rauhassa jatkaa maanparannustyötään, ja kate estää myös rikkaruohojen työntymistä maan pintaan. Katetuotteet ovat tyypillisesti täysin luonnonmukaista puun kuorijätteestä valmistettua murskaa, joka saa maatua sijoilleen tai jonka voi myöhemmin kompostoida. Kate kestää kuitenkin siistinä pitkään ennen kuin sitä on tarpeen levittää lisää.
Käytä kuorikatetta istutustyön viimeisessä vaiheessa ja levitä sitä ohuena kerroksena multapinnan tai katekankaan päälle. Kuorikate sopii erityisesti pensaiden ja puiden juurelle, mutta sitä voi käyttää myös kukkapenkkien reunassa ja käytävillä. Katetuotteista löytyy myös värjättyjä, koristeellisempia vaihtoehtoja, kuten musta kuorikate ja punainen kuorikate. Löydät helposti juuri sinun pihaasi sopivan katevaihtoehdon.

Lue lisää

0 tuotetta

0 tuotetta 0 tuotteesta